fbpx

Nature by Amppu on 2018 perustettu yritys. Henkilökohtainen altistuminen huonolle sisäilmalle ja homeille ajoi minut suureen elämäntaparemonttiin. Ruokavalion muutoksella, kemikaalien minimoimisella sekä terveiden työskentelytilojen avulla aloin parantua. Siitä lähti ajatus omasta yrityksestä, niin syntyi Nature by Amppu. Yrityksen tilat sijaitsevat kotonani Sipoossa Linnanpellon kylässä.

Itsetehtyä kosmetiikkaa olen tehnyt jo kymmenisen vuotta. Osallistuin ensin tuttavani pitämälle saippua ja voide -kurssille. Vähitellen aloin opettamaan pienryhmiä kansalaisopistolla. Luonnonkosmetiikan ala on kovasti kasvava trendi maailmalla sekä myös Suomessa, ihmiset haluavat olla tietoisia kemikaalien käytöstä arkipäivässä.

Miksi tehdä kosmetiikka itse? 

  • Luonnollisuus ja kemikaalittomuus. Pystyt vaikuttamaan siihen mitä levität ihollesi ja millä peseydyt, tiedät mitä tuotteesi sisältää. 
  • Voit valmistaa kerralla pieniä määäriä, purkit eivät seiso kaupan hyllyillä pitkiä aikoja, eli tuoreet tuotteet. 
  • Voit valita omalle ihollesi sopivat tuotteet sekä raaka-aineen. 
  • Ja ehkä kaikkein tärkein uuden oppiminen ja hauskuus. Itse tekemisen myötä alat myös kiinnittämään huomiota valmiiden tuotteiden sisällysluotteloihin.

”Normaalit” ihon hoitotuotteet voivat sisältää kymmeniä eri kemikaaleja. Pahinta on että INCI listan sisältö voi olla käsittämätöntä luettavaa. Itsetehty saippua ei vaan pese ihoa, vaan se hoitaa ja hellii hipiää. Itsetehtyjen voiteiden ja emulsioiden ainesosat ovat juuri sinun ihollesi valittuja. 

Luonto ja luonnollisuus on minulle tärkeää!

Liikun paljon luonnossa, pidän kasvien ja yrttien keräämisestä. Osalla kursseilla hyödynnämmekin luonnon omaa apteekkia. Kierätettävät pakkaukset ja zerowaste ovatkin tärkeitä asioita yritykseni filosofiassa.

Nature by Ampun kurssitilat ovat Näsiksen tilalla, Sipoossa. Kurssitilat sijaitsevat 1898 rakennetussa maalaistalon salissa. Linnanpellon kylän ympäristö on maalaisidyllinen, silti hyvien kulkuyhteyksien varrella. 15km Keravalta ja Korsosta sekä 25km Porvoosta ja 40km Helsingistä. Lue lisää kurssitiloista täältä.

Tervetuloa Nature by Ampun kursseille! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *